Mannisen blues-sivut
LUKU 4: Dance Macabre
Aamulla traktori työnsi viimesiä lumia pyörätieltä. Luusiukot, kaikki kolme, pudota tupsahtivat Laanaojan sohjoiselle jäälle.
- Joko ne näe aekasi toukotöehi alakaa?
- Ei kae se maakaa vielä oo sula.
- Pitäsköhä alakaa soettaa jossai, että saatas muutama markka ja ruokaa.
Pian oli kaupungin keskusaukiolla käynnissä kovat jamit. Mukaan tuli pian Arppa, joka otti heti roskapöntön ja alkoi paukuttaa rytmiä. Päivän mittaan rahaa kertyi kohtalaisesti. Poliisitkin olivat jo antaneet luusiukoille periksi ja antoivat heidän rauhassa soittaa.
- Hajetaanpa kaopasta evväät.
Ukot asettuivat kaupan portaille nauttimaan lounasta. Juotavaa oli saatu bluesista innostuneilta kuuntelijoilta.
- Alkakaa häipyä siitä portailta! Kukaan ei uskalla tulla sisälle kauppaan, kun tuollaiset haisevat haaskat istuvat edessä.
- Mitä siinä huuat. On se kumma ku ei saa syyäkkää raohassa.
- Mulla on kämppä samassa talossa ku Ollilla. Lähetää sinne.
Vaikka kaupunki on suuri, kaikki tärkeä tapahtuu pienellä alueella.
- Eikohä rimpaoteta pari luusia ku päästii lämpimään.
- Käöppä kyssyy tulisko Olliki mukkaa.
Ikkunan korjaajakin oli muusikko ja lopetti työnsä liittyäkseen iloiseen luusiukkoryhmään. Onneksi naapureita ei ollut kotona keskellä päivää. Miehet innostuivat vallattomiksi ja kämppä alkoi olla melkoisen kaaoksen vallassa. Ruoantähteitä, kaatuneita juomia ja Arpan eilisen sairaskohtauksen jäljiltä oksennusta oli pitkin lattioita. Se ei kuitenkaan haitannut soittoa ja laulua.
- Pitäsköhä lähtiä kulukeen. On pohojesen puoli näkemätä vaekka monta päevää jo oltu kaopungisa.
- Lähetää.
- Tunnettako te Arpan?
- Joo sillä on siivousvirma. Mutta ei se tuo töetä kottii.
- Oli se kumma luola. Alako välillä pelottaan.