Mannisen blues-sivut
LUKU 15: Mynter
- Tästä meidän on käännyttävä!
Polku näytti johtavan korkealle mäelle. Mäen päällä oli kirkon rauniot. Martta johti joukkoa. Hän ei ollut huomannut, että luusin laulanta oli kerännyt matkalta mukaan satamäärin ihmisiä. Pitkä jono vaelsi mäkeä ylös kohti kirkkoa. Pastori oli juuri alkamassa saarnaa, kun joukko saapui kirkkoon. Pastori sai valtavan innoituksen, kun ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen oli saarnaa kuulemassa myös seurakuntaa. Pian raikui kirkon raunioilla suuri ylistys.
Palveluksen jälkeen Martta kertoi pastorille unestaan.
- Toissapäivänä tänne tuotiin yksi ruumis. Hän on ollut joku luusiukko. Sieltä löytyi banjon kappaleita ja tämä riipus.
Martta purskahti itkuun. Hän vaipui lattialle, nyyhkytti ja tärisi.
- Tämä on Mannisen riipus. Saanko nähdä hänet?
- On se mahdollista, mutta hän on ollut kuolleena jo jonkin aikaa.
Martta tunnisti heti Mannisen. Koko seurue kävi jättämässä Manniselle hyvästit.
Taivaalla leiskui salamoja ja jyrinä kaikui kirkon raunioissa. Simo heräsi sakastissa.
Martta johdatti joukon hautausmaalle. Simo toi lapioita kaivajille. Naakat katselivat ihmeissään heidän asuinalueensa vallanneita ihmisiä. Martta aloitti itkuvirren ja vähitellen koko joukko yhtyi siihen. Pastori meni rukoilemaan alttarin ääreen.
- Kiitos Herrani. Olet kuullut rukoukseni. En enää koskaan valita. Tiedän että Sinä annat kaiken minkä tarvitsen.
Valtava sadekuuro kasteli ihmiset. Yht'äkkiä sade lakkasi ja taivas kirkastui. Varis laskeutui taivaasta Mannisen puiselle hautaristille. Varis kasvoi kasvamistaan ja muuttui valtavaksi aarnikotkaksi. Se nousi lentoon, kohosi korkeammalle ja korkeammalle kunnes katosi näkymättömiin.
Hautausmaalle alkoi virrata lisää väkeä. Pian koko mäki oli täynnä ihmisiä.
Martta aloitti hautajaisvirren, johon koko väkijoukko yhtyi.