Mannisen blues-sivut
LUKU 16: Itämainen Haisu
Martta piti ylistyspuheen. Ihmiset vuoroin hurrasivat ja vuoroin itkivät. Pastori ja Simo vaipuivat transsiin.
- Martta, kuka tuo Manninen oikein on ollut.
- Hän oli luusiukko Pulukkilasta. Ihmisten halveksima hylkiö. Mutta hän oli hyvä ihminen.
- Mistä sinä hänet tunsit.
- Tapasin hänet nuorena. Elimme vähän aikaa yhdessä. Hän oli basisti. Eikä han kestänyt sitä kovin kauan.
Pastori alkoi toipua transsista.
- Ylistys Jumalalle. Hän on johdattanut teidät kaikki tänne. Kuinka voisimme ylistää Hänen suuruuttaan!
- Onko teillä vielä urut kunnossa?
- Simo on pitänyt huolen uruista.
- Voisitko Tiina soittaa meille jotakin?
- Saanko soittaa yhden kiinalaisen hautajaislaulun?
Simo vei Tiinan ylös urkuparvelle. Hän oli rakentanut sadesuojan urkujen päälle heti kohta katon romahdettua.
- Meillä ei ole ollut kanttoria kahteenkymmeneen vuoteen, mutta olen soittanut näitä urkuja joka sunnuntai.
Tiina kokeili urkuja ja totesi niiden olevan hyvässä kunnossa. Meni hetki, ennen kuin Tiina sai rekisterit oikeaan asentoon kiinalaista musiikkia varten.
- Kuulin tämän kappaleen yhden muusikkoystäväni hautajaisissa Pekingin lähellä. Kutsun sitä Itämaiseksi Haisuksi erään kiinalaisen taiteilijan mukaan.
Musiikin alettua soida ihmiset hiljentyivät ihastuneina kuuntelemaan. Simo ei kuullut musiikia vaan katseli Tiinaa. Aurinko paistoi Tiinan kasvoihin ja hänen pitkät hiuksensa näyttivät kultaisilta. Koko maailma tuntui hiljentyvän kuuntelemaan viimeistä kunnianosoitusta Manniselle.
Soiton loputtua ihmiset istuivat hiljaa ja kuivailivat kyyneleitään.
- Voisitko sinä Tiina tulla meille kanttoriksi?
- Mielelläni!
Ihmiset olivat pitkästä aikaa saaneet kokea jotain yhteistä. Päätettiin korjata kirkko ja aloittaa koko kaupungin rakentaminen uudestaan.