MANNISEN BLUES-SIVUT

Lauluja Eino Leinon runoihin


Mannisen blues-sivut

Riikonen Manninen Lassila

Yhtye on perustettu syksyllä 1997. Ajatus näiden hienojen Leinon teksteihin tehtyjen sävellysten esittämisestä oli kypsynyt mielissä pidemmän aikaa ja perustamisesta päätettiin Kuiva Jatseilla saunassa.
Sovitustyössä ja harjoituksissa kului pari kuukautta ja ensiesitys oli joulukuussa Kujasen Baarissa Oulussa.
Leinon tekstit ovat vaikuttaneet meihin kaikkiin syvästi. Harjoituksissa olimme usein syvän liikutuksen vallassa. Parasta palautetta meille on nähdä yleisössä jonkun hymyilevän kyyneltensä takaa.

Kokoonpano:
Erkki Riikonen kitara, Vesa Manninen basso ja Esko Lassila laulu.

Olemme kaikki oululaisia. Musiikillinen tausta meillä - näin yhdessä - on monipuolinen. Erkki on soittanut mm. TimJam-yhtyeessä ja monissa muissa oululaisissa blues- ja jazz-kokoonpanoissa ja on pääosin vastannut laulujen sovituksesta triollemme. Vesa Manninen on entinen tanssimuusikko ja jo kouluaikana säveltänyt Vänrikki Stoolin tarinat ja Kalevalan kannesta kanteen. Esko Lassila on esiintynyt mm. Spiders-yhtyeessä ja Kauko Röyhkän Nartuissa. "Se on tehtävä täysillä tai ei sitten ollenkaan" on hänen mottonsa.

Keikkoja olemme tehneet pääosin Oulussa ja lähiympäristössä. Syksyllä 1999 teimme matkan Luxemburgiin, missä esiinnyimme paikallisille suomalaisille EU-virkamiehille; siinä samalla myös isolle joukolle varsin monikansallista yleisöä, joka otti meidät innolla vastaan.